Japanese chin

Japanin chin on kääpiökoiriin kuuluva koirarotu, jolla on hyvin arvokas historia. Jo vuoden 3470 eKr. paikkeilla Kiinan keisari Fo Hi kasvatti pieniä sylikoiria, nykyisten japanin chinien kantaisiä. Koreasta
saapunut kuninkaallinen lähetystö lahjoitti Japanin keisari Mikadolle v. 732 eKr. ensimmäiset chinit Lohikäärmeen valtaistuimen lahjana.
Japanin keisarillinen hovi julisti koirat pyhiksi ja niitä pidettiin kallisarvoisissa bambuhäkeissä kuin harvinaisia lintuja. Koirien nimi chin tarkoittaakin kalleutta.

Jo Kiinassa koirat olivat suuresti kunnioitettuja ja kuka tahansa, joka uskalsi nostaa kätensä noita keisarillisia lemmikkejä vastaan sai rangaistukseksi kokea julmaa kidutusta. Japanin keisarillisessa hovissa koirien pyhä asema tiei sitä, että niitä ei saanut omistaa muut kuin keisarillisen hovin jäsenet. Jokaista, joka anasti pyhän chinin, kohtasi kuolemanrangaistus.
Hovin keskuudessa koirat saivat suuren suosion ja rotua ryhdyttiin jalostamaan hyvin määrätietoisesti. Tätä jalostustyötä jatkettiin myöhemmin Japanin lukuisissa temppeleissä, joissa koiria pidettiin ennustuskoirina sen jälkeen kun Jumalan asemassa palvottu keisari sen armollisesti salli.

Eurooppaan ensimmäiset chinit tulivat jo vuonna 1662, jolloin lähetyssaarnaajamunkit lahjoittivat kaksi keisarillisesta hovista salakuljettamaansa koiraa Englannin kuninkaan Kaarle II:n puolisolle häälahjaksi. Nykyinen rodun jalostus alkoi Englannissa noin vuonna 1860, jolloin Amerikkalainen amiraali Perry toi Japanin chinejä Amerikkaan. V.1882 yhdeksän Japanin chiniä esiteltiin eräässä näyttelyssä New Yorkissa ja
seuraavana vuonna amerikkalaiset perustivat ensimmäisen rotuyhdistyksensä, mutta vasta v. 1912, jolloin perustettiin uusi yhdistys, alkoi todellinen rodun harrastus Amerikan mantereella.

1860-luvulla keisari Mutsuhito lahjoitti Saksan keisarille Japanin chin parin ja niin rotu alkoi levitä Euroopassa Englannista ja Saksasta käsin. Ensimmäiset Japanin chinit tulivat Suomeen 1930-luvulla, jolloin
kasvatettiin muutama pentue, mutta todenteolla kasvatus aloitettiin 1960-öluvun puolivälissä Englannista tuotetuilla siitoskoirilla.

Japanese chineistä käytettiin aiemmin harhaan johtavaa nimeä, Japaninspanieli, sillä rotu ei polveudu spanieleista, vaan Kiinanpalatsikoirista.

Siroliikkeinen Japanese chin on ylpeä, iloinen veijari, älykäs, tottelevainen ja erittäin siisti. Se rakastaa huomion keskipisteenä olemista ja haukkuu hyvin harvoin. Sillä on silkinhieno karva ja pitkä, suora, tuuhea turkki, joka on kaulalla harjamainen, kuten Kiinan palatsikoirillakin. Eturaajoissa on runsaat hapsut ja
takaraajoissa tuuheat, pitkät housut. Korvakarvat ovat erityisen pitkät ja valuvat sileinä kuin hiukset molemmin puolin päätä.  Itse korvat ovat pienet, V-muotoiset ja päänmyötäiset, riippuvat ja korkealle kiinnittyneet.
Häntä on hyvin runsaskarvainen ja tiiviisti selän päälle taipunut.  Pohjaväri on aina valkoinen ja siinä
on tasaisesti jakautuvia mustia tai punaisia laikkuja. Punainen vaihtelee sävyltään hennon keltaisesta (lemon) tumman ruskeanpunaiseen. Japanese chinin silmät ovat hyvin kaukana toisistaan, suuret, tummat, ulkonevat ja tuntuvat usein katsovan kieroon, niin että valkoinen pilkottaa sisänurkassa selvästi.
Kuono on litteä ja kirsu iso ja musta, paitsi lemon-värimuunnoksella vaalea, rusehtava. Kuonon kuuluu olla valkoinen ja leveä, ylähuulessa on uurre. Alaleuka on voimakas ja alapurenta on tyypillinen. Se ei kuitenkaan saa olla niin voimakas, että hampaat näkyvät suun ollessa kiinni. Koiran kuuluu olla
yhtä pitkä kuin korkeakin ja rungoltaan kiilamainen. Rintakehä leveä ja vatsa sisään vetäytynyt.
Pää on kokoon nähden suuri ja päälaki otsalta voimakkaasti kaareutuva.
Päälaella on valkoinen läiskä: "Japanin pyhä saari" tai "taivaallinen laikku", joka legendan mukaan on Buddhan peukalosta siunauksen yhteydessä jäänyt jälki.
Valkoisen läiskän keskustassa on joskus musta piste, joskus taas pitkulainen tukko mustia karvoja, jotka ulottuvat korvasta toiseen. Nämä merkit ovat hyväksyttäviä ja usein asian harrastajat tavoittelevat tiettyä merkkiä.
Koiran koko vaihtelee jopa 28 cm säkäkorkeudesta aivan pikkuruisiin. Koossa pienuus on arvostettu ominaisuus. Jo muinaisina aikoina Japanin hovissa kokoa muunneltiin ankaralla jalostuksella ja juottamalla koirille sakea - riisiviinaa - ,jotta saatiin entistä pienempiä koiria. Pienimmät koirat ovat tarinoiden
mukaan olleet vain 9 - 10 cm säkäkorkeudeltaan. Nykyisin suositeltu minimikorkeus on 18 cm.