Meistä.
Ensimmäisen henkilökohtaisen koirani hankin v. 1981. Se oli hovawart ja ajatuksena oli kouluttaa siitä jälki- ja etsintäkoira. Muutamaa vuotta myöhemmin hankin rinnalle etsintätyöhön kultaisen noutajan. Rodut ovat erilaiset kouluttaa, mutta hyviä ja oppivaisia. Hovawart vaatii omistajaltaan enemmän, koska se on pohjajalostukseltaan ns. pihavahti ja lukeutuu keskikokoisiin taistelukoiriin. Oikealla johtajuudella koira toimii kuin ajatuksen jatke, on aina valmis töihin ja hyvin motivoitunut.
Työelämän vaativuuden johdosta minulla ei ole nyt palveluskoiraa, mutta tilaisuuden tullessa sellainen ei ole pois suljettu.
Japanese chin tuli perheeseen mukaan, kun pienelle pojalle täytyi olla pieni koira, joka olisi pelkästään seuraksi. Tällä hetkellä meitä on viiden Chinin lauma, joista yksi on 7-viikkoinen ja yksi yli 14-v. Odotamme, että nuorin kasvaa ja pääsee täysillä mukaan lenkeille sekä hauskaan koulutukseen, jossa opitaan paikallolo ja luoksetulo sekä sanojen: kiipeä, kierrä, hyppy, seis merkitykset ja paljon muuta mukavaa. Chinit ovat täysillä mukana ja katseet kysyvät kotona usein, että eikö jo lähdetä...
Kaikki huomioivat myös vanhuksen rajat ja kunnioittavat niitä. Tämä on koirissa hieno piirre, että ne kunnioittavat toisiaan ja antavat laumassa tilaa. Myös pentujen kasvatus on kaikkien aikuisten yhteinen asia. Pennut eivät saa tehdä mitä vain, vanhus osoittaa selvällä koirankielellä, milloin se ei halua tulla häirityksi. Aikuiset omalla käytöksellään ohjaavat pentujen oppimista oikeille tavoille. Monesti olen saanut niiltä apua, kun olen yrittänyt viedä pennulle jonkin asian perille. Ja kaikessa hienointa on se, että ei välttämättä tarvitse käyttää sanoja ollenkaan. Mitä enemmän kommunikoit koirien kanssa, sitä paremmin ne sinua lukevat. Vanha sanonta, että jo isovarpaan asento kertoo kaiken, tuntuu pitävän paikkansa.
